Mitäpä jos?

Mitäpä jos aloittaisit huomisen päivän nousemalla sängystä heti ekan herätyskellon pirinän jälkeen, laittaisit voimabiisisi soimaan täysillä hymyillen, etkä torkuttaisi kolmeatoista kertaa niin kuin aina ja nousisi kiroillen väärällä jalalla? Mitäpä jos tekisit itsellesi evääksi töihin mukaan jotain kroppaasi ravitsevaa (vaikka syksyisen kurpitsasopan?), etkä söisi lounaaksi sitä iänikuista eineskeittoa tai lähipizzerian kebabia? Mitäpä jos soittaisit töiden jälkeen jollekin vanhalle ystävällesi, josta et ole kuullut miesmuistiin, vaikka hän olisikin ollut se, joka jätti viimeksi soittamatta? 

Mitäpä jos ilmoittautuisit sille avoimen yliopiston espanjan alkeiskurssille vihdoin, jota joka Fuengirolan reissun aikana yhä uudelleen mietit? Mitäpä jos päivittäisit CV:si ja hakisit viimein sitä markkinointiassarin paikkaa, josta olet uskaltanut vain unissasi haaveilla? Mitäpä, jos rohkaistuisit huomenna kysymään ulos sitä kollegaasi, jonka kanssa olette kaksi vuotta vaihtaneet katseita ja hymyilleet toisillenne ujosti?

Mitäpä jos aloitat uuden harrastuksen, etkä olekaan hyvä siinä? Mitäpä jos sanoudut irti työpaikastasi perustaaksesi ihan oman yrityksen ja menetät samalla kokonaan taloudellisen vakauden? Mitäpä jos avaat sydämesi kokonaan uudelle ihmiselle, etkä pysty mitenkään ennustamaan, kuinka hän tulee sydäntäsi käsittelemään ja tuleeko sinuun ehkä sattumaan? Mitäpä jos hyppäät päistikkaa kohti tuntematonta, eikä maa olekaan siellä jalkojen alla täysin kannatteleva tai kukaan ei ole ottamassa sinua vastaan?

Mutta mitäpä jos jotain aivan mieletöntä tapahtuu, kun kerrankin uskallat yrittää ja kokeilla siipiäsi? Pudotat painoa ja uskallat kohonneen itseluottamuksen turvin lähteä taas mukaan tanssimaan ystäviesi kanssa ensi kertaa kymmeniin vuosiin. Treenaat itsesi elämäsi kuntoon ja ilmoittaudut voimanostokisoihin, joista kannat kotiin kultaisen mitalin. Pääset ehkä uuden työpaikan kautta toteuttamaan hulluna pidettyä innovatiivisuuttasi ja luot kansainvälisen uran. Tutustut uuden kieliharrastuksen kautta elämäsi rakkauteen ja tarinan loppu sinetöityy valkoisen mekon hysteeriseen metsästämiseen, kirkon kellojen kalkatukseen, riisisotaan ja anoppivihaan (kyllä, todellakin aihe, johon en ole perehtynyt - korjatkaa siis, kun olen väärässä). Saattaisit vaikka olla lähempänä juuri sinun elämäsi tarkoitusta. Eikös elämäsi tarkoitus kuitenkin ole lopulta sinun itsesi onnellisuus?

Minä en ole (kiistaton) kuningatar puhumaan riskien otosta tai varsinkaan niiden kannattavuudesta elämässä, mutta sen voin kyllä sanoa, että on niitä otettu, hintaakin maksettu, ja elossa, jopa hyvissä voimissa tässä edelleen eteenpäin potkitaan menemään ja uusia kiviä käännellään. Yhtäkään tyhmänrohkeaakaan heittäytymistä en ole jälkikäteen joutunut katumaan. Mun tähänastinen elämä on tavannut kulkea tietyissä sykleissä ja monesti, kun asiat ovat taantuneet paikoilleen, on ollut aika tehdä jotain hieman, noh, radikaaliakin. On ollut hetki taas varvistella pikkaisen ylös tähtiin päin tai sukeltaa syvemmälle pohjamutiin etsimään uusia ratkaisuja. Spontaania ja impulsiinista? No, lähes aina. Kreisiä ja järjetöntä? Voi kyllä ja usein! Uutta, ihmeellistä ja inspiroivaa? You bet.

Mun ajatusmaailmassa jokaisen pitää unelmoida ja sanoa unelmat vähintäänkin itselleen peilin edessä ääneen. Ystäviä ja perheenjäseniä on toisinaan myös hauska shokeerata, jos itseltä vaan löytyy tähän pokeria. Lisäksi osa haaveista saisi olla jopa sen verran hulluja, ettet ikimaailmassakaan kuvittelisi niiden edes tulevan toteen. Unelmista meinaa tulee jo konkreettisia tavoitteita siinä vaiheessa, kun pystyt tunnistamaan tiettyjä askelmia tai hahmottamaan jonkinlaisen polun saavuttaaksesi ne. Muistathan siksi aina ylläpitää ajatuksissasi myös ne sulle päättömimmät skenaariot ja villeimmät ideat. Esim. Goalla elämäntapahippinä asuminen saattaisi just sulle olla totaalisen älyvapaa aivopieru, siinä missä jollekin toiselle se olisi vaan yks päivä toimistolla. 

Mitäpä jos siis uskaltaisit. Mitäpä jos vaikka pelottaakin. Haaveilu on hauskaa ja harmitonta, mutta kaiken pilvilinnapomppulinnassa hyppisen lisäksi jokaisen pitäisi uskaltaa jossain elämänvaiheessa myös ainakin koittaa kurkottaa kohti unelmiaan. Olla oman elämänsä hyvä haltija, joka taikoo *simpsalapim* toiveista totta. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Mikä on parasta, mitä voi tapahtua? Kurkota, hyppää, daivaa, tee jotain erilaista! Ole se ihminen, jota ihailet ja katsot ylöspäin. Ole oman elämäsi sankari ja idoli. Mikä on makeempaa kuin se hei? Oikeita hetkiähän näissä ei ole, kuten ei ole varmoja kertoimiakaan. Työstä asioita ajatuksissasi, konsultoi inspiroivia hulluja, tee tilaa uudelle sydämessäsi. Sen jälkeen anna palaa, pidä lämä tiskissä, äläkä katso peruutuspeiliin. 

Loppuun tämän postauksen kirvoittanut kipale. Olkaa hyvät.

Niin, mitäpä jos..

..sulla olisi esimerkiksi vuosi elinaikaa jäljellä - mitä sä tekisit jo huomenna toisin itseäsi varten?

Super Sunnuntai!

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen. Lohkaisin perjantaina hampaan ihan huolella pähkinää purastessa kesken Napapiirin Sankarit 2 -elokuvan (, joka oli muuten aika turha) ja elin kolme päivää sitten toispuoleisena, kun en pystynyt puremaan oikealla puolella mitään. Voisi kuvitella, että tällainen toispuoleisuus olisi laittanut kropan kätsysti kolmen päivän detoxille, mutta eipä vaan, kyllä hätä (nälkä) keinot keksii. Päinvastoin oli meinaa tosi helppoa oikeuttaa itsensä syömään tolkuttomat määrät esim. suklaamoussekakkua, hattaraa ja jätskiä...noh, koska haljennut hammas. Nyt on lego taas fiksattu ja voipi vihdoin jo syödä normaalia ruokaa kaiken viikonlopun mussuttelun sijaan.

Mutta mukavampiin asioihin ja enempi siis eilisestä - sunnuntaihan on kuitenkin mun lempparipäivä! Aamulla oli fiilis, ettei huvita keittää puuroja ja kahveja itse tai keitätyttää koirallakaan, vaan lähteä ulos kaupungille muiden tarjoilemalle brekulle. Nopean googlauksen jälkeen päädyin aika triviaaliin vaihtoehtoon, Kluuvikadun Fazeriin.

Itkuhan tästä ilosta myöhemmin tietty tuli

Fasu ei suolistovammaiselle (IBS) ole se kaikkein brilliantein vaihtari, sillä buffet-aamiaisella on tarjolla kaikkea sitä, mistä mun elimistö ei tykkää, mut mistä mä todellakin tykkään. Sitä ei oikein osaa silloin harvoin ihan kaikkea vastustaakaan, vaikka kyllä tasan tarkkaan tietää mikä sopii itselle ja mikä todellakaan ei sovi. Voi voi noita riisipiirakoita munavoilla, granolaa ja luonnonjugurttia, suklaamousse- ja juustokakkuja sekä tietty juustoja. Tulin, näin ja söin ja kipeällä vatsalla saikin sitten löntystää Kauppatorille. Ikinä kun en opi.

Kauppatorilla oli päällä vuosittaiset silakkamarkkinat, jotka jätti kyllä snadisti valjun fiiliksen. Samaa sillipurkkia näytti olevan joka kojussa ja sen päälle toria kansoitti toki eri puolueiden teltat edustajineen, jotka olivat tulleet kansan syviin riveihin taas kuuntelemaan pahaa oloa. Silakkamarkkinat kestää vielä tämän viikon, jos jotain nyt oikeasti kiinnostaa.

Klo 13:ksi meille oli varattu perheen kesken mestat Sirkus Finlandiaan Kaisaniemenpuistossa. Tästä on tullut ikään kuin traditio meidän perheessä. Tekosyyllä "lapset" voi muuten tehdä kaikenlaista, mihin ei itse muuten tulisi enää mentyä tai mitä ei muka kehtaisi tehdä. Jos nyt sellaisia asioita edes on. Mulla ei ole. 

Show oli taas hieno ja erilainen kuin viime vuosina. Mun ehdoton lemppari oli kyllä The Astronauts-ryhmä, joka veti niin hypnoottista settiä, että välistä luulin olevani vähintään Marsissa. Lapsia tuntui eniten huvittavan loppukaneetiksi yleisöön ammutut serpentiinit ja pelleksi pukeutunut naishenkilö, joten skidivinkkelistä olisi vuosien akrobatiatreenit voinut jättää treenaamatta ja ties mistä roudatut merileijonat tuomatta. Lapset ne jotenkin näkee hohtoa aivan simppeleissäkin asioissa. Oppiapa siitä.

The Astronauts@Sirkus Finlandia

Suoraan sirkuksesta ammuttiin Nordikselle, jossa alkoi 15:30 Super Sunday-koripallotapahtuma. Kyseessä oli siis korisliigakauden avausottelu, jossa Helsingin Seagulls kohtasi Loimaan Bisonsin. Ennen varsinaista ottelua kentällä pelattiin Sami Hedbergin (Seagulls) ja  Aleksi Valavuoren (Bisons) välinen haasteottelu ja joukkueet oli kasattu eri alan julkimoista. Oli Uniikkia (tosi näpsä koriskentällä), Kim Heroldia, Ali Jahangiria, Jaajoa ja Isac Elliotia. 

Meininki oli hallilla todella hyvä ja täytyy antaa respektiä varsinkin loimaalaisten kannatusbosselle, jotka pitivät hyvää höögaa koko pelin ajan. Ja Bisonshan sen pelin sitten veikin. Suosittelen kyllä käymään katsomassa korista ihan livenä. Siinä ainakin tapahtuu koko ajan! Tuli itsekin kaiholla muisteltua omaa lyhyeksi jäänyttä koripallouraa Vantaan Namikassa back in da days. Sitten tuli muisteltua miksi "ura" jäi niin lyhyeksi ja kaihon karavaani karautti sen siliän veke.

Seagulls vs Bisons

Loppuilta menikin kotona sitten House of Cardsin ja muun muassa alla olevan kanssa. Koska hammaskipu. Joo joo. Nyt ei ole sitäkään tekosyytä sitten enää, vaan tänään palattiin arkeen. Oikeastaan aika ihanaa.