torstai 11. kesäkuuta 2015

Kontrollifriikin To Do -lista kesälle

Mä rrrrakastan myös vapaa-ajalla harrastaa listoja, taulukoita, muistiinpanoja, selaimen kirjanmerkkejä ja kaikenlaisia lippulappuja, joihin voi kirjoitella tehtäviä, tavoitteita, muistettavia tapahtumia - siis ylipäänsä asioita, joita haluan tehdä tai kokeilla lähitulevaisuudessa. Osa voi olla jopa asioita, joista odotan itseni "suoriutuvan". Esimerkkejä edellämainituista voisi olla vaikka jokin blogikirjoitus, kirja tai elokuva, johon haluan paremmalla ajalla tutustua, resepti, jonka meinaan kokata tai vaikka joku matkakohde, jonne aion reissata seuraavan viiden vuoden sisällä.

Skidinä mä oikeasti pidin kirjaa mm. kaikista Aku Ankan taskukirjoista ja Neiti Etsivistä (tietty), jotka olin lukenut. Sitten toki asettelin aikataulutavoitteita, milloin tietyt numerot ja kirjat pitäisi olla luettuna. Niitä oli satoja. Ja ikää mulla oli siinä 11-12 vuotta. Aika sairasta vai mitä.

Totuushan on se, että moni näistä taskeista odottaa viikkoja, jopa vuosia sitä hetkeä, kun saan asian "ruksittua tehdyksi", ja osa asioista pysyy ehkä ikuisesti mun todo-listalla (Nobelin palkinto, nimi Wikipediaan jne.).  Homman ydin ei niinkään ole näiden asioiden suorittamisessa ja saavuttamisessa, vaan ehkä lähinnä itse siinä listailun tuottamassa mielihyvässä ja tietyssä asioiden hallinnan tunteessa tai ainakin illuusiosta siitä. Mulla tulee lisäksi tällä tavalla priorisoitua juttuja ainakin mielen tasolla, jotka mulle sen hetkisessä elämäntilanteessa on  kiinnostavia ja tavoittelemisen arvoisia ja riski missata jotain niin sanotusti tärkeää laskee.



Jollekin täysin stressittömälle carpe-diem-go-with-the-flow-tyypille (=minä lomalla tai humalassa) mun toimintatapa saattaa kuulostaa suhteellisen neuroottiselta :D Niinpä. Onhan se varmaan vähän sitä. Mä olen aika kontrollifriikki (newsflash! kaikille tutuille), mutta onneksi myös suhteellisen laiska ja salliva. En siis ruoski itseäni siitä, jos Lue/Katso/Kuuntele-listat ei lyhene tai selainta klikatessa avautuu 57 tabia auki, jotka ovat viime kerralla selainta suljettaessa jääneet tärkeänä "kesken". Osaan myös heittäytyä. Muutakin kuin sohvalle.



Mutta siis itseasiaan. Oon miettinyt niin sanottuja must-juttuja tulevalle kesälomalle ja kesälle ylipäänsä. Täältä pesee:
  • Vietä yö luonnossa (esim. Nuuksio). Teltan saa tietty ottaa mukaan.
  • Selätä muutamat festarit. Provinssiliput jouduin jo myymään eteenpäin päällekkäisen menon takia, mutta noitahan Suomen kesässä piisaa, niin isoja kuin pieniä ilmaisfestareitakin.
  • Käy Lintsillä. Myös laitteissa.
  • Pikniköi (ei ole varmaan sana) Suomenlinnassa. Viime kesänä en käynyt ja vieläkin ottaa päähän.
  • Käy Pihlajasaaressa, Seurasaaressa, Uunisaaressa, Korkeasaaressa, -saaressa. Siis niin paljon on jo Helsingin edustalla mielettömiä paikkoja, että nouekskyyses!
  • Hujauta päiväksi Porvooseen. Koska se on niin kiva kesäkaupunki. Ja Turkuun, koska se on niin kiva kesäkaupunki.
  • Ota aurinkoa Hietsussa. No bikinikuntoa ei ole tänä(kään) kesänä, enkä myöskään mun ihotyypillä voi ottaa aurinkoa. Mut Hietsuun silti, vaikka sitten pällistelee, kun muut ottaa aurinkoa bikinibodeissaan.
  • Vieraile Etelä-Helsingissä, eli Tallinnassa
  • Vieraile oikeasti Etelä-Helsingissä ja käyskentele pitkin Eiran, Punavuoren, Töölön ja Krunan katuja ja kahviloita
  • Syö ennätysmäärä herneitä. Viime kesänä meni ainakin 50 litraa rikki. Niin ja mansikoita ja valkoisia nauriita ja uusia perunoita ja porkkanoita.

Terassilla tulee sanomattakin selvästi (right..) käytyä sekä puistoissa kulutettua aikaa, joten niitä en listannut erikseen. Niin ja siis kesälomaahan ajattelin viettää ihan vallan pari viikkoa, joista toisen Turkissa, joten onhan tossa jo sarkaa :D Onneksi on kuitenkin viikonloput ja valoisat arki-illat, jolloin ennättää myös tehdä vaikka ja mitä. 

Bongasitko sä jotain, mikä löytyy sunkin todo-listalta kuluvalle kesälle? Mennäänkö yhdessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti