Mitäpä jos?

Mitäpä jos aloittaisit huomisen päivän nousemalla sängystä heti ekan herätyskellon pirinän jälkeen, laittaisit voimabiisisi soimaan täysillä hymyillen, etkä torkuttaisi kolmeatoista kertaa niin kuin aina ja nousisi kiroillen väärällä jalalla? Mitäpä jos tekisit itsellesi evääksi töihin mukaan jotain kroppaasi ravitsevaa (vaikka syksyisen kurpitsasopan?), etkä söisi lounaaksi sitä iänikuista eineskeittoa tai lähipizzerian kebabia? Mitäpä jos soittaisit töiden jälkeen jollekin vanhalle ystävällesi, josta et ole kuullut miesmuistiin, vaikka hän olisikin ollut se, joka jätti viimeksi soittamatta? 

Mitäpä jos ilmoittautuisit sille avoimen yliopiston espanjan alkeiskurssille vihdoin, jota joka Fuengirolan reissun aikana yhä uudelleen mietit? Mitäpä jos päivittäisit CV:si ja hakisit viimein sitä markkinointiassarin paikkaa, josta olet uskaltanut vain unissasi haaveilla? Mitäpä, jos rohkaistuisit huomenna kysymään ulos sitä kollegaasi, jonka kanssa olette kaksi vuotta vaihtaneet katseita ja hymyilleet toisillenne ujosti?

Mitäpä jos aloitat uuden harrastuksen, etkä olekaan hyvä siinä? Mitäpä jos sanoudut irti työpaikastasi perustaaksesi ihan oman yrityksen ja menetät samalla kokonaan taloudellisen vakauden? Mitäpä jos avaat sydämesi kokonaan uudelle ihmiselle, etkä pysty mitenkään ennustamaan, kuinka hän tulee sydäntäsi käsittelemään ja tuleeko sinuun ehkä sattumaan? Mitäpä jos hyppäät päistikkaa kohti tuntematonta, eikä maa olekaan siellä jalkojen alla täysin kannatteleva tai kukaan ei ole ottamassa sinua vastaan?

Mutta mitäpä jos jotain aivan mieletöntä tapahtuu, kun kerrankin uskallat yrittää ja kokeilla siipiäsi? Pudotat painoa ja uskallat kohonneen itseluottamuksen turvin lähteä taas mukaan tanssimaan ystäviesi kanssa ensi kertaa kymmeniin vuosiin. Treenaat itsesi elämäsi kuntoon ja ilmoittaudut voimanostokisoihin, joista kannat kotiin kultaisen mitalin. Pääset ehkä uuden työpaikan kautta toteuttamaan hulluna pidettyä innovatiivisuuttasi ja luot kansainvälisen uran. Tutustut uuden kieliharrastuksen kautta elämäsi rakkauteen ja tarinan loppu sinetöityy valkoisen mekon hysteeriseen metsästämiseen, kirkon kellojen kalkatukseen, riisisotaan ja anoppivihaan (kyllä, todellakin aihe, johon en ole perehtynyt - korjatkaa siis, kun olen väärässä). Saattaisit vaikka olla lähempänä juuri sinun elämäsi tarkoitusta. Eikös elämäsi tarkoitus kuitenkin ole lopulta sinun itsesi onnellisuus?

Minä en ole (kiistaton) kuningatar puhumaan riskien otosta tai varsinkaan niiden kannattavuudesta elämässä, mutta sen voin kyllä sanoa, että on niitä otettu, hintaakin maksettu, ja elossa, jopa hyvissä voimissa tässä edelleen eteenpäin potkitaan menemään ja uusia kiviä käännellään. Yhtäkään tyhmänrohkeaakaan heittäytymistä en ole jälkikäteen joutunut katumaan. Mun tähänastinen elämä on tavannut kulkea tietyissä sykleissä ja monesti, kun asiat ovat taantuneet paikoilleen, on ollut aika tehdä jotain hieman, noh, radikaaliakin. On ollut hetki taas varvistella pikkaisen ylös tähtiin päin tai sukeltaa syvemmälle pohjamutiin etsimään uusia ratkaisuja. Spontaania ja impulsiinista? No, lähes aina. Kreisiä ja järjetöntä? Voi kyllä ja usein! Uutta, ihmeellistä ja inspiroivaa? You bet.

Mun ajatusmaailmassa jokaisen pitää unelmoida ja sanoa unelmat vähintäänkin itselleen peilin edessä ääneen. Ystäviä ja perheenjäseniä on toisinaan myös hauska shokeerata, jos itseltä vaan löytyy tähän pokeria. Lisäksi osa haaveista saisi olla jopa sen verran hulluja, ettet ikimaailmassakaan kuvittelisi niiden edes tulevan toteen. Unelmista meinaa tulee jo konkreettisia tavoitteita siinä vaiheessa, kun pystyt tunnistamaan tiettyjä askelmia tai hahmottamaan jonkinlaisen polun saavuttaaksesi ne. Muistathan siksi aina ylläpitää ajatuksissasi myös ne sulle päättömimmät skenaariot ja villeimmät ideat. Esim. Goalla elämäntapahippinä asuminen saattaisi just sulle olla totaalisen älyvapaa aivopieru, siinä missä jollekin toiselle se olisi vaan yks päivä toimistolla. 

Mitäpä jos siis uskaltaisit. Mitäpä jos vaikka pelottaakin. Haaveilu on hauskaa ja harmitonta, mutta kaiken pilvilinnapomppulinnassa hyppisen lisäksi jokaisen pitäisi uskaltaa jossain elämänvaiheessa myös ainakin koittaa kurkottaa kohti unelmiaan. Olla oman elämänsä hyvä haltija, joka taikoo *simpsalapim* toiveista totta. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Mikä on parasta, mitä voi tapahtua? Kurkota, hyppää, daivaa, tee jotain erilaista! Ole se ihminen, jota ihailet ja katsot ylöspäin. Ole oman elämäsi sankari ja idoli. Mikä on makeempaa kuin se hei? Oikeita hetkiähän näissä ei ole, kuten ei ole varmoja kertoimiakaan. Työstä asioita ajatuksissasi, konsultoi inspiroivia hulluja, tee tilaa uudelle sydämessäsi. Sen jälkeen anna palaa, pidä lämä tiskissä, äläkä katso peruutuspeiliin. 

Loppuun tämän postauksen kirvoittanut kipale. Olkaa hyvät.

Niin, mitäpä jos..

..sulla olisi esimerkiksi vuosi elinaikaa jäljellä - mitä sä tekisit jo huomenna toisin itseäsi varten?

Super Sunnuntai!

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen. Lohkaisin perjantaina hampaan ihan huolella pähkinää purastessa kesken Napapiirin Sankarit 2 -elokuvan (, joka oli muuten aika turha) ja elin kolme päivää sitten toispuoleisena, kun en pystynyt puremaan oikealla puolella mitään. Voisi kuvitella, että tällainen toispuoleisuus olisi laittanut kropan kätsysti kolmen päivän detoxille, mutta eipä vaan, kyllä hätä (nälkä) keinot keksii. Päinvastoin oli meinaa tosi helppoa oikeuttaa itsensä syömään tolkuttomat määrät esim. suklaamoussekakkua, hattaraa ja jätskiä...noh, koska haljennut hammas. Nyt on lego taas fiksattu ja voipi vihdoin jo syödä normaalia ruokaa kaiken viikonlopun mussuttelun sijaan.

Mutta mukavampiin asioihin ja enempi siis eilisestä - sunnuntaihan on kuitenkin mun lempparipäivä! Aamulla oli fiilis, ettei huvita keittää puuroja ja kahveja itse tai keitätyttää koirallakaan, vaan lähteä ulos kaupungille muiden tarjoilemalle brekulle. Nopean googlauksen jälkeen päädyin aika triviaaliin vaihtoehtoon, Kluuvikadun Fazeriin.

Itkuhan tästä ilosta myöhemmin tietty tuli

Fasu ei suolistovammaiselle (IBS) ole se kaikkein brilliantein vaihtari, sillä buffet-aamiaisella on tarjolla kaikkea sitä, mistä mun elimistö ei tykkää, mut mistä mä todellakin tykkään. Sitä ei oikein osaa silloin harvoin ihan kaikkea vastustaakaan, vaikka kyllä tasan tarkkaan tietää mikä sopii itselle ja mikä todellakaan ei sovi. Voi voi noita riisipiirakoita munavoilla, granolaa ja luonnonjugurttia, suklaamousse- ja juustokakkuja sekä tietty juustoja. Tulin, näin ja söin ja kipeällä vatsalla saikin sitten löntystää Kauppatorille. Ikinä kun en opi.

Kauppatorilla oli päällä vuosittaiset silakkamarkkinat, jotka jätti kyllä snadisti valjun fiiliksen. Samaa sillipurkkia näytti olevan joka kojussa ja sen päälle toria kansoitti toki eri puolueiden teltat edustajineen, jotka olivat tulleet kansan syviin riveihin taas kuuntelemaan pahaa oloa. Silakkamarkkinat kestää vielä tämän viikon, jos jotain nyt oikeasti kiinnostaa.

Klo 13:ksi meille oli varattu perheen kesken mestat Sirkus Finlandiaan Kaisaniemenpuistossa. Tästä on tullut ikään kuin traditio meidän perheessä. Tekosyyllä "lapset" voi muuten tehdä kaikenlaista, mihin ei itse muuten tulisi enää mentyä tai mitä ei muka kehtaisi tehdä. Jos nyt sellaisia asioita edes on. Mulla ei ole. 

Show oli taas hieno ja erilainen kuin viime vuosina. Mun ehdoton lemppari oli kyllä The Astronauts-ryhmä, joka veti niin hypnoottista settiä, että välistä luulin olevani vähintään Marsissa. Lapsia tuntui eniten huvittavan loppukaneetiksi yleisöön ammutut serpentiinit ja pelleksi pukeutunut naishenkilö, joten skidivinkkelistä olisi vuosien akrobatiatreenit voinut jättää treenaamatta ja ties mistä roudatut merileijonat tuomatta. Lapset ne jotenkin näkee hohtoa aivan simppeleissäkin asioissa. Oppiapa siitä.

The Astronauts@Sirkus Finlandia

Suoraan sirkuksesta ammuttiin Nordikselle, jossa alkoi 15:30 Super Sunday-koripallotapahtuma. Kyseessä oli siis korisliigakauden avausottelu, jossa Helsingin Seagulls kohtasi Loimaan Bisonsin. Ennen varsinaista ottelua kentällä pelattiin Sami Hedbergin (Seagulls) ja  Aleksi Valavuoren (Bisons) välinen haasteottelu ja joukkueet oli kasattu eri alan julkimoista. Oli Uniikkia (tosi näpsä koriskentällä), Kim Heroldia, Ali Jahangiria, Jaajoa ja Isac Elliotia. 

Meininki oli hallilla todella hyvä ja täytyy antaa respektiä varsinkin loimaalaisten kannatusbosselle, jotka pitivät hyvää höögaa koko pelin ajan. Ja Bisonshan sen pelin sitten veikin. Suosittelen kyllä käymään katsomassa korista ihan livenä. Siinä ainakin tapahtuu koko ajan! Tuli itsekin kaiholla muisteltua omaa lyhyeksi jäänyttä koripallouraa Vantaan Namikassa back in da days. Sitten tuli muisteltua miksi "ura" jäi niin lyhyeksi ja kaihon karavaani karautti sen siliän veke.

Seagulls vs Bisons

Loppuilta menikin kotona sitten House of Cardsin ja muun muassa alla olevan kanssa. Koska hammaskipu. Joo joo. Nyt ei ole sitäkään tekosyytä sitten enää, vaan tänään palattiin arkeen. Oikeastaan aika ihanaa.

On-Ramp!

Niin siistii! Oon typerän innoissani kuin pikkulapsi hyppiessään syksyn ekoissa vesilätäköissä tarhan pihalla (ja tietty ilman kurahousuja, koska nehän veisi puolet koko homman ilosta). Eilen mulla alkoi uusi harrastus, CrossFit. Paikkana on Pitskuun elokuussa avattu uuden karhea sali Crossfit Takomo (tää), jonka kävin parisen viikkoa sitten tyyppaamassa introtreenin keinoin. Salin puitteet, valmennus sekä lopulta myös tuttujen suositukset kaikki vakuuttivat ja niinpä menin ja ilmoittauduin On-Ramp-kurssille.

Kuva: Pinterest

On-Ramp on crossfitin alkeiskurssi, jossa käydään läpi crossfitin perusperiaatteet (etiketti, treenien sisältö), liiketekniikkaa ja saadaan muutenkin hyvä tatsi, mitä homma pitää sisällään. Ja tietty treenataan kovaa. On-Ramp-kurssi Takomossa kestää kuukauden ja sisältää tunnin treenit kolme kertaa viikossa. Kurssin jokainen treeni koostuu alkulämmittelystä, liiketekniikka/voimaosuudesta sekä metcon-harjoituksesta (metabolic conditioning), jossa tehdään usein esim. aikaa vastaan tai mahdollisimman nopeasti erilaisia liikepattereita oman jaksamisen ja kondiksen puitteissa.

Kuva: Crossfit Takomo

Oma harjoittelu on monipuolistunut varsinkin viimeisen vuoden aikana, kun oon ottanut mukaan mm. paljon oman kehon painolla tehtävää treeniä ja lisännyt voiman- ja painonnostoliikkeitä eristetympien salipumppailuliikkeiden tilalle sekä keskittynyt paljon myös kehon liikkuvuuteen. Vielä, kun omaan ohjelmaan saisi lisättyä (tai lähinnä korvattua kovempia treenejä) sitä niin klassisen tylsää peruskestävyystreeniäkin, niin paketti olisi aika kokonaisvaltainen.

Varsinaisesti mä en ollut nytkään uutta harrastusta etsimässä, kun normitreeniviikkoon on kuulunut kattavasti jo kaikkea urheilua sali- ja crosstraining-harjoittelusta spinningiin ja joogaan. Jotenkin veri on kuitenkin vetänyt myös tuonne crossfitin pariin, kun koko ajan on kova palo hakea kropalta ja mieleltä vielä hippasen kovempaa haastetta ja uudenlaisia ärsykkeitä. Gymiä ja oheisharjoitteita en aio tässäkään vaiheessa kokonaan jättää, mutta toki harjoittelu tulee painottumaan nyt crossfitiin ja teen sitten muut treenit sitä parhaani mukaan tukien.

Kuva: Pinterest

Pikkusormilupaus, että musta ei saa tekemälläkään CrossFit -uskonnollista lahkolaista, joka postaa joka ikisen WOD:n (Workout Of the Day) someen ja sylkee tätä ei ketään kiinnostavaa dataa lähimmäisille, työkavereille ja naapurin koiralle. En siis aio muuttaa hyväksi kokemaani tapaa olla raportoimatta jokaista treeniäni Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin. Tosin henk.koht. enarisuoritusten huumassa, jotain tekoja/kuvia saattaa toki näillekin kanaville valua. Sori.

Crossfitin suhteen olen tavoitteet asettanut ihme ja kumma semimaltillisiksi; 1.) yritän olla rikkomatta olkapäitä enempää (tai hankkimatta uusia vammoja) ja 2.) odotan itseni ylittämistä treeneissä joka ikinen kerta. Skabaaminen ei ole suunnitelmissa, mutta toki voiman kasvu, peruskestävyyden kehitys ja omien tekniikoiden parantaminen on target-listalla ihan peruskauraa.

Katotaan miten tässä ite vielä sekoaa hommaan. Mulla on tapana innostua omiksi koetuista jutuista aina aivan täböllä ja sellaista enteilevää kipinää ja poltetta on kyllä jo ilmassa. Jos laji ei ole aiemmin sulle tuttu, niin käy ihmeessä googlailemassa ja varaa aika vaikka introtunnille. Ainakin Takomossa on hyvin tilaa uusille jäsenille ja olis nastaa nähdä tuttuja siellä :)

Kuva: Pinterest

Syksy saapuu mieleen

Havahduin eilen siihen, että päässä oli parin päivän ajan käynyt vaikka minkälaisia ajatuksia ja pohdintaa tämän hetkisestä elämäntilanteesta. Tuli jotenkin pakottava tarve tehdä jotain isoja muutoksia elämässä johonkin suuntaan. Fiilis oli päällisin puolin melankolinen ja välistä tunsin jopa hienoista hapenpuutetta, kun en saanut kiinni itse asiasta, että mikä tässä nyt taas mättää.

Asiathan ovat mulla oikeasti hyvin. Mulla on terveys, perhe, ystäviä, toimeentulo ja intohimoa herättäviä harrastuksia ja opiskelenkin ehkä tulevaisuuden ammattia kohti. Arki toimii tosi kivasti ja juhliakin saa sydämensä kyllyydestä, jos vaan jaksaa.

Tää ei ole mitään uutta. Tavallaan aina, kun palikat on kohdillaan, tulee fiilis, että jotain puuttuu. Herään siihen, että asiat rullaa automaattivaihteella ja jotenkin liian ennalta-arvattavasti. Kuria ja järjestystä arvostavaksi ihmiseksi mä olen ihan äärettömän levoton ihminen. Maan pitäisi aina vähän järistä jalkojen alla. 

Viime aikoina ja varsinkin kuluvan vuoden sisään on lähipiirissä tapahtunut paljon raskaita asioita ja suuria menetyksiä. On itketty toisten ja itsensäkin puolesta. Näinä hetkinä sitä muistaa aina kiittää elämästä ja siitä, miten itse saa tässä olla. 

Kuitenkin kaiken sen kiitollisuuden alla elää se sama, välillä vähän haavoitettukin levoton sielu, jota ei maailman isoimmatkaan kriisit tunnu saavan tyyneksi. Kyse ei ole siitä, etteikö tuntisi itseään onnekkaaksi. Kyse on ehkä siitä, että sitä ei tunne täyttävänsä niitä saappaita, joita on syntymästä asti itselleen kasvattanut.

Tässä sitä sitten kysyy toistuvasti itsellään, että miksi ei nyt sitten hyppää pois seuraavalla pysäkillä ja vaihda kokonaan toiseen suuntaan menevään junaan. Niin. Otsikkoon palaten, syksy on mulle tätä aikaa, kun suurempia ratkaisuja ei ehkä kannata lukita. Pitää tunnistaa itsessään, milloin on isojen siirtojen aika ja milloin ehkä mieli vaan heittää pieniä triggereitä, ettei täysin lamaannu sadepäivien ja pimeyden keskelle.

Onhan tää kyllä ihanaakin. Kirpeät syysaamut kasvoilla. Keuhkojen täyttyminen happirikkaasta ilmasta. Pastellinen väriskaala iltataivaalla. Kynttilöiden polttaminen. Sinisten biisien kuuntelu. Teen juominen viltin alla.

Kiasma esittää: Robert Mapplethorpe

Kävin VIIMEIN lauantaina katsastamassa Kiasmassa Robert Mapplethorpe-näyttelyn (linkki), jota olin suunnitellut siitä lähtien, kun kyseisen setin jo keväällä hiffasin. Itse näyttelystä mut sai innostumaan Patti Smithin aivan mieletön kirja Just Kids / Ihan kakaroita, jonka luin keväällä. 

Näyttely oli just niin cool kuin olin ennakkoon ajatellut. Kun käyskentelin Kiasman käytävillä ja ihailin Mapplethorpen valokuvia kukkasista, eri aikakausien kuuluisuuksista, raamikkaista ihmisvartaloista ja mm. miesten sukupuolielimistä uppouduin täysin 70-80-luvun New Yorkilaiseen UG-elämän viboihin. Juuri siis sellainen arjen pieni get away, mitä taiteelta voi parhaimmillaan saada.

Kuva: Wikipedia

Näyttely on aikalailla kaksijakoinen. Se on ehdottomasti puheenvuoro aikansa homokulttuurille sekä perusnormeista poikkeavalle seksuaalisuudelle. Osa näyttelystä saattaa sadomasokismisten kuviensa takia herkimpiä hätkähdyttääkin, joskin kyseinen alue on "rajattu" erillisin ilmoituksin. 

Toisaalta näyttely on kunnianosoitus veistoksellisille ihmisvartalolle ja sielukkaille kasvoille, joista itselle jäivät päällimmäisenä mieleen naisten kehonrakennuksen ensimmäisestä maailmanmestari Lisa Lyonista otetut kuvat sekä toki klassikko-otokset mm. Patti Smithistä, Grace Jonesista ja Arnold Schwarzeneggeristä.

Ennen kaikkea oli makeeta aistia se aitous ja rakkaus kuvista, jotka Robert oli ottanut läheisistä ihmisistään ja varsinkin ensimmäisestä kuvattavastaan Patti Smithistä. Näyttelyssä esitetyt videot antoivat vielä oman lisänsä kokemukselle ja mulle iski myös muuten ihan järjetön New York-matkakuume!

Näyttely on esillä Kiasmassa vielä 13.9. asti, joten vielä ennättää mestoille.

Proteiinilla terästetty maapähkinävoi-suklaajäde

No nyt! Mä oon ehkä naurettavan fiiliksissä aina näistä mun koekeittiön tuloksista, mutta jos ne joskus onnistuu omasta mielestä hyvin, niin laitetaan myös jakoon. Tää on pirun hyvää ja lisäksi myös tajuttoman terveellistä! 

Ei kyllä uskois, että näin suklaisen syntinen, maapähkinävoin suolaisen makea ja jäätelömäisen venyvä voi olla ensinnäkin sokeritonta (ja siis itse asiassa kokonaan makeutusaineetonta) sekä vielä proteiinipitoistakin. Mutta hokkuspokkus. Täydellinen herkku illalle TV:n ääreen tai vaikka sitten treenistä palautumiseen. 

Koklaa ite - lupaan, että ihastut!

Annos 2:lle

2 jäistä banaania viipaleina

n. 2,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa (myös muu neste käy)

n. 4 rkl raakakaakaojauhetta (makeuttamaton)

0,75 dl maustamatonta heraproteiinia (voi toki korvata vaikka riisiproteiinilla)

1 tuhti rkl maapähkinävoita (makeuttamaton)

Laita blenderiin jäiset banaaniviipaleet, mantelimaito, jauheet ja maapähkinävoi. Surrauttele menemään matalalla teholla. Joudut välillä kaapimaan lusikalla ja pilkkomaan banaanikasoja pienemmäksi blenderissä. Kun massa on venyvää ja jäätelömäistä, jäde on valmis.

Koristele raakakaakonibseillä ja pähkinöillä ja nauti nopeasti yksin tai yhdessä.

Tällä hetkellä itsellä on käytössä Foodinin  maustamaton hera (linkki), johon olen ollut todella tyytyväinen. Raakakaakaota, nibsejä, pähkinöitä, superfoodeja jne. saa hankittua Foodinin lisäksi laadukkaasti ja edullisesti myös esimerkiksi Luontaistukusta (linkki). Nykyään monia näistä tuotteista ja varsinkin kelpoja maapähkinävoita saa isoimmista ruokakaupoista.

(Raaka)kaakao on muuten yksi maailman vanhimpia tunnettuja superruokia. Se sisältää huiman määrän antioksidantteja sekä mineraaleja (esim. magnesiumia). Kaakaon flavonoidit alentavat mm. sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä laskevat veren insuliinitasoa. Jos et vielä ole lisännyt ruokavalioosi tätä superfoodien aatelia, niin aloita vaikka tästä.

Pori Jazz

Viime viikonloppu vierähti Pori Jazzeilla. Tämä oli ensimmäinen kertani Jazzeilla ja itse asiassa taisi olla eka kerta myös ylipäänsä Porissa. Päätettiin lähteä Jazzeille lopulta aika ex-tempore, vaikka olinkin jo keväästä asti haaveillut meneväni katsomaan Robert Plantia. Samana viikonloppuna olisi tietysti ollut myös Ilosaari, mutta se jäi tänä vuonna aikatauluhaasteiden takia välistä. Kaiken kaikkiaan Pori oli kyllä erittäin osuva valinta tähän saumaan.

Mattimyöhäisen ongelmaksi saattaa koitua majoituksen löytyminen Jazzien aikaan. Laitoin toki kaikkiin alueen hotelleihin kyselyä ja yhdestä meille olisikin tarjottu ns. peruustushuonetta huokeaan 230 € / yö -hintaan. Koska Airbnb-skene tuntuu Suomessa pääkaupunkiseutua lukuunottamatta olevan vielä aika minimaalista, tsekkasin vielä tori.fi:n tarjonnan. Tuoltahan se majoitusvaihtoehto meille sitten natsasikin. Ja kaiken kukkuraksi kämppä oli edullinen kuin mikä ja sijaitsi alle kilsan päässä Kirjurinluotoa. Tsägästä puheen ollen.

Jostain syystä menomatkalla aina hymyilyttää paluumatkaa enemmän

Suomalaista matkailumaisemaa parhaimmillaan

Kelit yllättävää kyllä suosivat meitä niin hyvin kuin nyt tänä kesänä on ylipäänsä mahdollista. Perjantai-ilta oli tosi lämmin ja aurinkoinen ja avasi meille festarin upeasti. Tuosta illasta jäi erityisenä positiivisena yllätyksenä mieleen lontoolainen asennemimmi Jessie J. Tällä leidillä oli kyllä aivan mieletön lavapresis ja asenne!

Kaikki järjestelyt toimi Porissa kivasti, eikä mihinkään tarvinnut juuri liikaa jonotella. Tapahtumassa näkyi niin perheitä piknikillä, tyttöporukoita, äijäryhmittymiä kuin pariskuntiakin fiilistelemässä hyvästä musiikista ja kesä-elämästä. Äänentoisto keikoilla oli mun makuun erinomainen.

Lauantaiaamupäivä sateli, mutta se ei menoa haitannut, koska vietettiin päivä ystävien ja uusien tuttavuuksien seurassa Yyterissä ja Porin keskustassa. Mentiin alkuillasta vasta festarialueelle katsomaan Kool & The Gangia ja aivan tajuttoman hyvän keikan vetänyttä Robert Plant & The Sensational Space Shiftersiä. Tämä oli ihmisten lisäksi Jazzien ehdoton kohokohta. Plantin keikalla oli vaan uskomaton yhteisöllisyyden fiilis ja ventovieraatkin halaili toisiaan ja bailasi yhdessä.

Loppuun vielä muutamia otoksia viikonlopulta kesäisestä Porista. Näissä maisemissa kyllä silmä lepäsi. Kippis Pori Jazz 2015! Nähdään taas.