perjantai 17. heinäkuuta 2015

Stadin paras burgeri. Oikeesti.

Käytiin eilen eläinten hoitoon viennin ja tyynykauppojen jälkeen spontaanisti syömässä Helsingin Herttoniemen metroaseman kupeessa sijaitsevassa Treffi Pub & Bistrossa, eli tuttavallisemmin Treffipubissa.

Tuolla on tullut aikanaan vietettyä miljoona tuntia ja ko. mesta toimi kantiksena meidän porukalle lukioaikoina ja vielä vähän sen jälkeenkin. Myös ylppäripäivänä tuli samaisessa baarissa kilisteltyä tuoppeja :D

Noh, noista ajoistahan on kulunut jo ihan pieni tovi ja paikka on saanut sittemmin kyllä aikamoisen faceliftin ja upgreidauksen! Olenkin mielenkiinnolla nyt vuoden vaihteen jälkeen seurannut, kun ravintola markkinoi itseään enemmän juuri gastropub/bistro-tyylisenä paikkana, jossa tarjoillaan sunnuntaisin myös teemoittain vaihtuvaa brunssia.

Ruokapuoli on tunnelmallisesti sisustettu

Tilattiin alkuruoaksi kahdelle jaettavaksi Tempura, joka oli valmistettu possusta sekä tuliset sinisimpukat ja talon grillattua perunarieskaa. Tempura oli todella onnistunut ja pari erilaista dippikastiketta toivat annokseen sinfoniaa. Sinisimpukoiden kastikkeessa maistui kivasti sitruunaruoho ja pieni chili. Perunarieska oli ehkä hienoinen pettymys, sillä se ei maistunut oikein miltään muulta kuin päälle sivellellyltä yrttiöljyltä ja ranskankermalta(?).


Tempura

Tuliset sinisimpukat ja talon perunarieskaa

Mutta sitten ne pääruoat. Tilattiin molemmat TCB:t eli Treffi Cheese Burgerit ilman lisukkeita. Lisukevaihtareita löytyy listalta kyllä perus rannareiden ja salaatin lisäksi mm. retikkakimchinä tai kasvis-halloumivartaana - todella piristävää vaihtelua!

Burgeri oli sairaan hyvä. Stadin paras itseasiassa. Pihvi on tehty Angus-härän jauhelihasta ja se oli mediumiksi puuhiiligrillissä paistettuna täydellisen mehevä. Yksinkertaisena, mutta ah niin huikeana innovaationa mainittakoon se, että salaatinlehdet, tomaatti ja suolakurkut oli jätetty burgerin ulkopuolelle. Näin jokaiseen haarukalliseen saa tuoretta kasvista mukaan sen böggiksen sisällä hautuneen mössön sijaan.


Tarjoilijamme kertoi burgerin sämpylän olevan paikallisen Ehon leipomon heille erikseen suunnittelema. Itselle fakta toi nostalgiapisteitä, sillä muistan lapsuudessani aina faijani kanssa hakeneemme leivät ko. Ehon tehtaanmyymälästä Hertsikasta.

TCB - Stadin paras burgeri

Tosiasioiden äärellä

Tilattiin jälkiruoaksi vielä inkiväärillä maustettu suklaafondant  ja espressot. Jälkkäri oli täydellinen lopetus illalliselle ja erikoismaininta tarjoilijalle espressojen ajoituksesta!

Suklaafondant

Ainoana miinuksena ravintolalle joutuu mainitsemaan puuhiiligrillin ajoittain aika kovastakin katkusta salin puolella. Tämä lienee kuitenkin ratkaistavissa oleva asia jatkossa. 

Palvelu oli koko illan saumatonta ja todella asiakaslähtöistä niin meidän pöydässä kuin vierestä kuunneltuna muidenkin pöydissä. Erikoismainintana meille tarjoillut sympaatinen miestarjoilija, jolla oli kyllä koko ajan pelisilmää ja asiakaspalveluhenkeä sekä chef, joka kantoi iloisella meiningillä viereiseen pöytään Keittiömestarin yllätyslankun komponentteja. Tämän setin koon voi muuten itse määritellä hinnan mukaan ja kaikki ruoat näyttivät todella herkullisilta.

Hienoa Treffipub ja Itä-Helsinki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti